Overview
Ammattiopisto Gradiassa olet osa Suomen suurimpiin kuuluvaa toisen asteen ammatillisen koulutuksen yhteisöä. Yhteisten tutkinnon osien tuntiopettajan tehtäviin kuuluu työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen (liikunta ja terveystieto) osa-alueen opetus ja ohjaus. Opetusta voi olla myös Ammattiopisto Gradian muissa koulutuksissa. Toimimme yhdeksällä kampuksella Jyväskylässä, Jämsässä ja Lievestuoreella. Ohjaus- ja urapalvelut järjestää yhteisten tutkinnon osien opetusta kaikkiin Gradian ammatillisiin perustutkintoihin, joten tuntiopettaja työskentelee Ammattiopisto Gradian eri toimipisteissä ja työyhteisöissä. Tehtävän ensisijainen toimipaikka virkasuhteen alkaessa on Myllymäen kampus Jämsänkoskella.
Responsibilities
- Opetusta ja ohjausta kohdennetaan työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen (liikunta ja terveystieto) osa-alueella.
- Opetusta voidaan antaa myös Gradin muissa koulutuksissa.
- Työskentely tapahtuu useilla Gradian toimipisteillä ja työyhteisöissä, ensisijaisena paikkana Myllymäen kampus Jämsänkoskella.
Qualifications
- Tehtävään edellytetään liikuntatieteiden ylempää korkeakoulututkintoa ja terveystieteiden aineopintoja.
- Edellytetään pedagogisten menetelmien ja välineiden hallintaa, hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja sekä valmiutta työn kehittämiseen.
- Arvostetaan ajantasaista ammatillisen koulutuksen tuntemusta, opetuskokemusta toisella asteella sekä opetusteknologian ja verkkopedagogiikan osaamista.
- Eduksi katsotaan osaaminen ja kokemus, joka mahdollistaa yhteisten tutkinnon osien opettamisen muissakin osa-alueissa, erityisesti kestävä kehitys ja yrittäjyys.
Arvot
Meidän arvojemme mukaisesti toimit:
- arvostaen,
- rohkeasti,
- vastuullisesti,
- yhdessä.
Tarjoamme
- mukavan työyhteisön ja tukea työssä onnistumiseen
- mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen
- Kattavat työterveyspalvelut Terveystalossa
- vuotuisen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun, ryhmäliikuntatunteja ja oman kuntosalin käyttömahdollisuuden
- kuntovalmentajan palvelut
- edullisen henkilökuntalounaan opiskelijaravintoloissamme
- alennuksen Jyväskylän liikenteen Linkki-kuukausilipusta
Kelpoisuus ja palkka
- Kelpoisuus tehtävään on asetuksen (986/1998) 14 §:n mukainen kelpoisuus opetettavissa aineissa.
- Palkka ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen OVTES Osio C mukaan. Soveltuvan ylemmän kk-tutkinnon suorittaneen kokoaikaisen tuntiopettajan tehtäväkohtainen palkka on 3836,17 euroa/kk – 4943,03 euroa/kk perustuen olennaisen työkokemuksen pituuteen. Lisäksi maksetaan rekrytointilisää 111,32 euroa/kk. Kaikissa tehtävissämme on mahdollisuus enintään 10 % henkilökohtaiseen lisään.
Työaika ja pääsyvaatimukset
- Tehtävässä noudatetaan vuosityöaikaa.
- Kuuden (6) kuukauden koeaika.
- Valitun on esitettävä ennen tehtävän vastaanottamista lain 504/2002 mukainen rikostaustan selvittämiseksi tarvittava rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuusi (6) kuukautta vanhempi.
- Valitun tulee palvelussuhteen alkaessa 30 päivän sisällä toimittaa lääkärintodistus terveydentilastaan.
Hakeminen ja lisätiedot
- Tähän tehtävään hakeneiden joukosta voidaan täyttää myös lukuvuonna 2025-2026 mahdollisesti tarvittavia määräaikaisia sijaisuuksia.
- Hakijoita pyydetään hakemuksessaan ilmoittamaan, ovatko tehtävän lisäksi kiinnostuneita mahdollisista määräaikaisista tehtävistä.
- Haastattelut järjestetään to 6.11.2025.
- Tule tekemään astetta parempaa tulevaisuutta!
Osaamisalue: Kasvatus- & opetusala