Enable job alerts via email!
Ympäristöalan eturivin yritys Ylivieskassa etsii toimitusjohtajaa johtamaan liiketoimintaa ja kasvua. Etsimme ammattilaista, joka voi kehittää palvelukokonaisuuksia ja sekä rakentaa asiakassuhteita. Positiivinen ja proaktiivinen asenne on tärkeä, ja odotamme kokemusta liiketoiminnan johtotehtävistä. Tarjoamme kiinnostavan roolin kasvavassa ympäristöalalla.
VYP Yritysjätepalvelut eli Vestia Yrityspalvelut Oy on vuonna 2019 perustettu asiantuntijaorganisaatio, joka tarjoaa yrityksille kokonaisvaltaisia jätehuoltopalveluita. Yhtiö kuuluu Vestia-konserniin, jonka omistavat emoyhtiö Vestia Oy:n 16 kuntaa jokilaaksojen alueella. Palvelumme kattaa asiakkaidemme kaikki jätehuollon tarpeet. Otamme vastuun koko jätehuollon palveluketjusta alkaen jätteiden keruusta asiakkaan toimipisteessä ja päättyen turvalliseen ja ympäristöystävälliseen jätteidenkäsittelyyn.
Erikoisosaamistamme ovat pilaantuneen maan ja vaarallisten jätteiden vastaanotto ja käsittely. Kaikki jätehuollon prosessit toteutetaan turvallisesti ja vastuullisesti voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Meille tärkeitä arvoja ovat laatu, paikallisuus, asiantuntevuus ja vastuullisuus. Ylivieskassa sijaitseva nykyaikainen jätekeskus on toimintamme ydinpaikka.
Lue meistä ja palveluistamme lisää: www.vestiayrityspalvelut.fi
Oletko liiketoimintajohtamisen ammattilainen ja kannattavan kasvun rakentaja, joka on työskennellyt läheisesti yritysasiakkuuksien ja palveluiden kehittämisen parissa? Meillä on tarjolla mielenkiintoinen rooli, jossa pääset luotsaamaan yritystämme seuraavalle tasolle vahvaan arvostukseen nousseella kiertotalousalalla. Tule tekemään kanssamme vastuullisia ympäristötekoja Ylivieskaan!
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtajana johdat VYP:n liiketoimintaa hallituksen asettamien strategisten päämäärien, visioiden, tavoitteiden ja arvojen mukaisesti. Osakeyhtiölaki luonnollisesti määrittää lakisääteisen vastuun toimitusjohtajan työlle, mutta roolisi painopisteenä ovat:
Johdat aktiivisella ja valmentavalla otteella kymmenhenkistä organisaatiotamme ja kumppaniverkostoamme kohti tavoitteita. Toimit myös itse myynnin ja liiketoiminnan eturintamassa uusien asiakkuuksien ja kumppanuuksien rakentajana. Innostaen ja yhdessä sidosryhmien kanssa innovoiden luot edellytyksiä uusille toimintamahdollisuuksille ja palveluratkaisuille.
Kannat lisäksi kokonaisvastuun yhteistyökumppaneiden ja palvelutoimittajien kilpailutuksesta, valinnasta ja yhteistyösopimuksista sekä liiketoiminnan ympäristö- ja muun yleisen lainsäädännön mukaisuudesta. Raportoit VYP:n hallitukselle ja Vestian toimitusjohtajalle.
tehtävään soveltuvaa ammattikorkea- tai korkeakoulututkintoa. Olet toiminut liiketoiminnan johtotehtävissä ja rakentanut kannattavaa kasvua yhdessä sidosryhmiesi kanssa. Ymmärrät talouden tunnusluvut ja toimit luontevasti asiakasrajapinnassa, niin uusia asiakkuuksia avaten kuin olemassa olevia asiakkuuksia kehittäen. Arvostamme kokemustasi esimerkiksi teollisuuden, rakentamisen ja maa-/infrarakentamisen toimialueilta. Tulet toimeen myös englannin kielellä. Ruotsin kieli katsotaan eduksi.
yhteistyökykyinen vastuunkantaja ja vahva tiimipeluri, joka tarttuu toimeen proaktiivisesti. Rakennat vuorovaikutustaitojasi luottamusta niin sisäisten kuin ulkoisten sidosryhmien parissa. Uudistamis- ja kehittämishalu kuuluvat vahvasti luonteenpiirteisiisi. Haemme käytännön läheistä osaajaa, jolla on kyky ja halu tarttua myös operatiivisten haasteiden ratkaisuun. Verkostoidut mielelläsi tehtävän kannalta olennaisten päättäjien ja toimijoiden kanssa.
mielenkiintoinen roolivahvaan arvostukseen nousseella ja voimakkaasti kehittyvällä ympäristö- ja kiertotalousalalla. Käytössämme olevat toimitilat ja osaava henkilöstö mahdollistavat kasvun rakentamisen pitkälle tulevaisuuteen.
Lisätietoja tehtävästä antaa Jani Kallio numerossa 050 529 2715 tai tani.kallio@mentek.fi
Hae tehtävään ”Hae”-nappia klikkaamalla. Tervetuloa mukaan rekrytointiprosessiin!