Enable job alerts via email!
Kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointiyritys etsii Sähköasiantuntijaa Helsinkiin. Tehtävänä on osallistua merkittävien hankkeiden tekniseen suunnitteluun tiimissä. Erinomainen mahdollisuus kehittyä ja työskennellä monimuotoisissa projekteissa kansainvälisessä ympäristössä. Vaatimuksena sopiva tutkinto, 3 vuotta kokemusta sekä hyvä kielitaito.
Mitä jos voisit työskennellä monipuolisten projektien parissa? Meillä se on mahdollista. Haemme sähkösuunnittelutiimiimme Sähköasiantuntijaa.
Tässä mielenkiintoisessa tehtävässä pääset mukaan suunnittelemaan merkittäviä hankkeita yhdessä muiden huipputason osaajiemme kanssa. Sähkösuunnittelijana vastaat oman osa-alueesi teknisestä suunnittelusta ja toimit yhdessä suunnittelutiimin kanssa. Työtehtäväsi räätälöidään oman osaamisesi, kokemuksesi ja uratoiveiden mukaisesti, ja voivat koostua pienemmistä suunnittelutehtävistä aina haastavampien projektien vastuusuunnittelijan rooliin tai projektinjohtoon. Toimistomme sijaitsee hyvien yhteyksien varrella Pasilan Triplassa, myös etätyöt ovat mahdollisia.
Me teemme työtä sekä itsenäisesti, että isomman projektiryhmän kesken. Projektit ovat keskenään erilaisia ja monipuolisia, ja luotamme osaajiemme päätöksentekoon ja harkintavaltaan projekteilla. Yksikkömme tarjoaa asiantuntijapalveluita muun muassa rautatie- ja raitiotiealan toimijoille, kaupungeille ja kunnille sekä uusiutuvan energian maailmaan. Näissä töissä laajennamme omaa osaamistamme, teemme kaikkien ympäristöstä toimivampaa, turvallisempaa ja ympäristöystävällisempää.
Vastaat oman osa-alueesi teknisestä suunnittelusta ja toimit suunnittelutiimin kanssa. Työtehtäväsi räätälöidään osaamisesi ja uratoiveidesi mukaan.
Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä dynaamisessa ja kansainvälisessä ympäristössä, jossa pääset vaikuttamaan alan tulevaisuuteen. WSP Finland Oy:n Sähköjärjestelmät-yksikköön liittyminen tarjoaa mahdollisuuden monialaiseen ja kansainväliseen yritysympäristöön sekä mahdollisuuden luoda itselleen näköinen urapolku. Työskentelemme vaihtelevissa projekteissa ja hyvässä porukassa.
Kiinnostuitko? Jätä hakemuksesi linkin kautta viimeistään 27.10.2025. Lisätietoja antaa yksikönpäällikkö Juha Ramsila, p. 0406527837 tai sähköpostilla juha.ramsila@wsp.com.
WSP on eri osaamisaloja yhdistelevä suunnittelu- ja konsultointiyritys. Luomme asiakkaidemme kanssa kestävää tulevaisuuden elinympäristöä. 850 asiantuntijaamme eri puolilla Suomea johtaa ja konsultoi projekteja sekä suunnittelee ja muotoilee rakennettua ympäristöä viihtyisäksi. Tässä työssä meitä tukee globaali innovaatio- ja kestävyysohjelmamme Future Ready. Suomen WSP on osa globaalia WSP:tä, jossa työskentelee 73 300 asiantuntijaa ympäri maailmaa (tilanne Q3/2024). Toimimme paikallisesti ja hyödynnämme aktiivisesti kansainvälistä osaamistamme ja kokemustamme.