Enable job alerts via email!
Generate a tailored resume in minutes
Land an interview and earn more. Learn more
Kauneus- ja jalkahoitola AdaMiina Kuopion ydinkeskustassa etsii uutta yrittäjää. Etsimme kosmetologin ammattitutkinnon suorittanutta, iloista ja palvelualtista henkilöä, joka haluaa jatkaa pitkään yhteisössä toimivassa hoitolassa. Tukea annetaan tarvittaessa, joten aiempi yrittäjäkokemus ei ole pakollinen.
Etsimme uutta yrittäjää Kauneus- ja jalkahoitola AdaMiinaan Kuopion ydinkeskustaan! Yritys on toiminut vuodesta 1981 ja nyt olisi aika lähteä eläkepäiville.
Tulevan yrittäjän tulee olla kosmetologin ammattitutkinnon suorittanut henkilö, jolla on kosmetologin työtehtävät hallussa. Myös jalkahoitojen tekeminen olisi hyvä luonnistua. Tehtäviin sisältyy myös siivousta, pyykkäystä ja instrumenttien huoltoa. Lisäksi odotamme toiminnan jatkajalta iloisuutta, palvelualttiutta, työhön sitoutumista sekä kiinnostunutta itsensä kehittämiseen ja kouluttamiseen. Aiempi yrittäjäkokemus ei ole välttämätöntä, apua ja tukea annetaan tarvittaessa.
Hoitolan tärkeimpiä tulonlähteitä ovat perus- ja erikoiskasvohoidot, jalkahoidot, sokeroinnit, kestolakkaukset sekä ripsien ja kulmien käsittelyt. Asiakaskuntaa on melkein vauvasta vaariin ja sitä on riittämiin. Hoidettavana käy myös paljon miehiä. Hoitosarjoina pääasiassa Sothys ja Bion, tietyissä laitehoidoissa on omat hoitotuotteet.
Hoitolassa on kaksi hoitohuonetta ja aivan mahtava ilmastointi (aina sama lämpötila kesäisin ja talvisin) mikä on kyllä plussaa. Kaikesta on pidetty huolta, uusin hoitolaite tuli kesäkuussa ja kehityksessä on pysytelty mukana. Hoitolassa on oma pyykinpesukone ja kuivausrumpu erillisessä huoltohuoneessa, siellä huolletaan myös instrumentit. Valmiina on myös Timma ajanvarausjärjestelmä maksupäätteineen.
Hoitola sijaitsee aivan Kuopion ydinkeskustassa hyvällä liikepaikalla yhteisissä tiloissa useamman yrittäjän kanssa. Tämä tuo hyvän synergian asiakasvirtaan sekä turvaa ja myös työkavereita mitä harvalla yksinyrittäjällä on. Hoitola sijaitsee katutasossa, liikuntaesteisenkin on helppo tulla. Tällä hetkellä hoitola on avoinna ma-pe klo 10-17 / 18 sekä kerran kuussa lauantaina sopimuksen mukaan (ei kesälauantaisin).
Lisätietoja saa pyytämällä. Ole yhteydessä, jos kiinnostuit!
Osaamisalue: Kauneudenhoito-, hyvinvointi- & liikunta-ala