Stand out for this role — generate a tailored resume and cover letter in about a minute.
Nurminen Logistics etsii Bisnes Controlleria Helsingin Vuosaareen. Roolissa toimit liiketoimintajohtamisen kumppanina, vastaat kannattavuusraportoinnista, avainmittareiden seurannasta sekä päätösten tueksi tuotettavista analyyseistä.
Hoitovastuu sisältää budjetointi- ja ennusteprosessin omistajuuden sekä yhteistyön ulkoisten ja sisäisten sidosryhmien kanssa. Tarjoamme mahdollisuuden kehittyä sekä kansainvälisessä ympäristössä että rautatie- ja logistiikkatoimialan kasvussa.
Tule nurmislaiseksi! Olemme suomalainen, menestyvä ja vauhdilla kansainvälistyvä logistiikka-alan konserni. Meillä on n. 200 logistiikan ammattilaista ja työyhteisössämme on tekemisen meininki, kun motivoituneet ja osaavat nurmislaiset tekevät parhaansa asiakkaidemme auttamiseksi. Etsimme Rail -liiketoimintamme kasvutarinaa rakentamaan Helsingin Vuosaareen Sinua liiketoimintalähtöinen ja analyyttinen
Tehtävänäsi on toimia liiketoimintajohdon kumppanina toiminnan johtamisessa ja kehittämisessä, näihin liittyvässä päätöksenteossa ja uusien toimintamallien läpiviemisessä.
Sparraat, haastat ja tuet liiketoimintaa aktiivisesti ja tuotat erilaisia analyysejä liiketoiminnan tarpeisiin. Varmistat liiketoiminnan kannattavuusraportoinnin ja avainmittarien seurannan oikeellisuuden. Toimit erilaisten järjestelmien kanssa proaktiivisesti, hyödynnät löytämääsi ja muokkaat niistä tarvittavan tiedon. Perehdyt työhön käytännön tekemisen kautta ja saat ymmärrystä liiketoiminnan luonteesta. Hahmotat näin kokonaisuutta ja pääset pureutumaan kehitystarpeisiin ja edistämään niitä. Olet kiinni liiketoiminnan arjessa ja tärkeässä roolissa vahvistamassa sisäisen laskennan tiimiämme.
Business Controllerina vastaat muun muassa seuraavista kokonaisuuksista:
Odotamme sinulta soveltuvan korkeakoulututkinnon lisäksi 3-5 vuoden kokemusta vastaavista tehtävistä. Hyvien yhteistyötaitojen lisäksi toivomme itsenäistä ja kehittävää työotetta sekä hyvin vahvaa Excel-osaamista. Ymmärrät talouden kokonaisuuden, ja sinulla on kokemusta yrityksen muutostilanteista. Hallitset tuloslaskelman, taseen ja kassavirran lainalaisuudet. Pidät liiketoiminnan ohjauksen prosessien kehittämisestä, kuten ennustamisesta ja budjetoinnista ja tulevaisuuteen katsominen ylipäätään on sinulle luontaista. Arvostamme BI-työkalujen osaamista ja logistiikka-alan ymmärrystä, mutta erityisen tärkeää on halu ja kyky oppia uutta.
Työntekijänä olet itseohjautuva, analyyttinen ja tykkäät selvittää syy-yhteyksiä ja löytää ratkaisuja. Sinulla on aktiivinen työote ja olet valmis tekemään työtä myös käytännönläheisesti ymmärtääksesi kokonaisuuteen vaikuttavat tekijät. Vuorovaikutustaitosi ja paineensietokykysi on testattu työelämän vaihtelevassa arjessa. Nautit kansainvälisessä ympäristössä työskentelystä ja englannin kielen taitosi on sujuva. Sinua innostaa ajatus työskennellä nopeasti muuttuvassa kansainvälisesti kasvavassa organisaatiossa.
Lisätietoja tehtävästä antaa Head of Finance Mikko Väänänen (p. 0500 694550). Tavoitat Mikon parhaiten 15.9.2026 klo 15-16 ja 17.9.2026 klo 10-11.
Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu suomalainen pörssiyhtiö, joka tarjoaa laadukkaita rautatiekuljetuksia, terminaali- ja multimodaaliratkaisuja Aasian ja Euroopan välillä, Pohjoismaissa sekä Baltiassa. Lue lisää yrityksestämme ja palveluistamme: www.nurminenlogistics.com