Une candidature complète en une minute
Un CV et une lettre de motivation personnalisés, prêts à envoyer.
Touhula Korkalovaara Rovaniemellä hakee varhaiskasvatuksen opettajaa vastaamaan lapsiryhmän pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, arvioinnista ja kehittämisestä tiimissä.
Lapsille rakennetaan turvallinen, innostava ja osallisuutta tukevan oppimisympäristön. Tehtävässä korostuvat musiikkikasvatus sekä monitaitoinen tiimityöskentely sekä jatkuva oppiminen.
Ideasi muuttuvat retkiksi – oppimisen iloa, sinun johdollasi!
Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa Touhula Korkalovaaraan, Rovaniemelle.
Meille touhulalaisille lapset ja perheet ovat sydämen asia. Yhdessä heidän kanssaan luomme onnellista lapsuutta ja hyvää työelämää – sitä rakastetuinta päiväkotia, joka on meidän kaikkien yhteinen.
Uskomme, että varhaiskasvatus on yksi yhteiskuntamme tärkeimmistä asiantuntijatehtävistä. Haluamme kohdata jokaisen päiväkotimme ovesta sisään astuvan lapsen, huoltajan ja työkaverin lämpimästi, arvostavasti ja ammattitaidolla. Etsimme joukkoomme lapsuuden ja leikin puolustajaa, joka haluaa olla mukana rakentamassa laadukasta varhaiskasvatusta ja johtamassa pedagogista toimintaa yhdessä muun tiimin kanssa.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmän pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, arvioinnista ja kehittämisestä yhteistyössä tiimisi kanssa. Luot omalla toiminnallasi lapsille turvallisen, innostavan ja osallisuutta tukevan oppimisympäristön, jossa jokainen lapsi saa kasvaa, oppia ja kehittyä omana ainutlaatuisena itsenään. Tehtävässä pääset hyödyntämään pedagogista osaamistasi sekä tukemaan lasten yksilöllisiä tarpeita osana moniammatillista työyhteisöä.
Arvostamme opettajaa, joka innostuu varhaiskasvatuksen kehittämisestä, sitoutuu yhteisiin tavoitteisiin ja rakentaa avointa yhteistyötä niin lasten, huoltajien kuin työkavereidenkin kanssa. Toivomme, että tuot mukanasi vahvaa pedagogista ajattelua, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä aitoa halua luoda lapsille turvallinen, leikin täyteinen ja merkityksellinen arki.
Touhula Korkalovaara – millainen päiväkoti?
Touhula Korkalovaara on lämminhenkinen ja yhteisöllinen päiväkoti, jossa lapsen etu ohjaa kaikkea toimintaamme. Arjessamme korostuvat laadukas pedagogiikka, lasten yksilöllinen huomioiminen sekä aidosti välittävä kohtaaminen. Haluamme luoda ympäristön, jossa jokainen lapsi saa kasvaa, oppia ja onnistua omana itsenään. Työyhteisömme on innostunut kehittämään varhaiskasvatuksen laatua yhdessä. Meillä autetaan toisiamme, keskustellaan avoimesti ja annetaan rakentavaa palautetta. Yhteen hiileen puhaltaminen näkyy arjessamme vahvana yhteisöllisyytenä sekä haluna tehdä lapsille mahdollisimman hyvää varhaiskasvatusta.
Etsimme joukkoomme osaajaa, joka tuo mukanaan erityisesti musiikkikasvatuksen ja tuen pedagogiikan osaamista sekä halua kehittää varhaiskasvatuksen käytäntöjä yhdessä muun tiimin kanssa. Arvostamme omatoimista, kuuntelevaa ja ratkaisukeskeistä työotetta, vahvoja vuorovaikutustaitoja sekä aitoa kiinnostusta tiimin kehittämiseen. Haluamme myös vahvistaa päiväkotimme kulttuuria, jossa erilaisuutta kunnioitetaan ja monikulttuurisuus nähiedään voimavarana? Meille on tärkeää, että jokainen lapsi, perhe ja työntekijä kokee olevansa hyväksytty ja arvostettu omana itsenäään.
Uudelle työntekijälle lupaamme kattavan Touhulan perehdytysprosessin, aikaa uuden omaksumiseen sekä esihenkilön tuen arjen työssä. Johdamme työtämme arvostavasti, oikeudenmukaisesti ja lapsen etu edellä. Haluamme, että jokainen työntekijä kokee olevansa tärkeä osa työyhteisöämme ja pystyy hyödyntämään sekä kehittämään omaa ammatillista osaamistaan.
Myös asiakkaidemme palaute kertoo siitä, mikä toiminnassamme on tärkeintä: ammattitaitoinen henkilöstö