An application made for this job — a tailored resume and cover letter that speak straight to the posting.
Istekki hakee istuvan hankinta-johtajan pitkäaikaiseen tehtävään. Johdat kahdeksan hankinta-asiantuntijaa sekä kehität kilpailuttamista ja sen prosesseja istuttamalla parhaita käytäntöjä tiimiin.
Työ on pääosin etätyömahdollisuuksilla ja toimipisteet ovat Kuopiossa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Espoossa. Vaatimuksena on kokemusta esihenkilötyöstä ja julkisista hankinnoista sekä sujuva suomen kieli sekä vahvat neuvottelutaidot.
Me istekkiläiset olemme teknologiaturvaajia, jotka työskentelemme yhteisen hyvän ja sujuvamman Suomen eteen. Teemme työtä lähes 4 miljoonan kansalaisen hyvinvoinnin eteen - juuri tälläkin hetkellä. Olemme osa suomalaisten arkea niin elämän suurissa ja haastavissa hetkissä huolehtimalla mm. sairaaloiden elämää ylläpitävistä laitteista ja sairaalan ICT-ympäristöistä, kuin aivan perusarjessa tuottamalla mm. koulujen ICT-ympäristöt. Moniammatillista porukkaamme määrittelee osaaminen, asiantuntijuus ja vahva tekemisen meininki kaikessa mitä teemme asiakkaillemme!
Haemme nyt Istekille
Tulet osaksi Istekin hankintatiimiä, jossa toimit esihenkilönä kahdeksalle hankinta-asiantuntijalle. Olet julkisen hankinnan ammattilainen ja pystyt tukemaan tiimiläisiäsi arjen kysymyksissä ja myös tukeutumaan tiimin vankkaan julkisen hankinnan osaamiseen. Huolehdit siitä, että yhdessä sopimamme toimintamallit ovat systemaattisesti käytössä kaikissa kilpailutuksissa: tällä hetkellä erityisen ajankohtainen teema on tekoälyn hyödyntäminen. Kehität kilpailuttamista ja vastaat kilpailutusten jatkuvasta parantamisesta.
Omat hankinta-asiantuntijamme kilpailuttavat suurimman osan kilpailutuksista. Ylivuototilanteissa käytämme myös ulkoista asiantuntijapalvelua. Hallinnoit hankinta-asiantuntijapalvelun toimittajasopimuksia ja huolehdit siitä, että sopivat tekijät löytyvät jokaiseen kilpailutukseen joko omasta tiimistä tai toimittajien asiantuntijoista. Perehdytät toimittajien hankinta-asiantuntijat Istetin toimintatapoihin, olet tukena kilpailutuksen aikana ja seuraat toimittajien suoritusta.
Tehtävässä aloittavan henkilön palkka sijoittuu osaamisen ja kokemuksen perusteella välille 3 300 - 4 400 euroa kuukaudessa. Kuulut meillä KT:n yrityssektorin työehtosopimuksen piiriin, mikä tuo mukanaan julkisen alan parhaat työsuhde-edut, kuten:
Panostamme vahvasti henkilöstön kehittämiseen ja kouluttamiseen sekä kannustavaan esihenkilötyöhön. Meillä saat tehdä työsi hyvin, sillä pääset toimimaan vakiintuneiden kumppaneiden ja alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa erittäin mielenkiintoisissa asiakasympäristöissä ja -projekteissa. Arvostamme tasapainoa työn ja muun elämän yhteensovittamisessa ja tarjoamme myös kattavat henkilöstöedut.
Lue lisää verkkosivujemme Uratarinoita-osiosta.
Lämpimästi tervetuloa Istekille!
Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esihenkilöitä ja johtajia.
Experis on osa ManpowerGroupia.