A complete application in a minute
Tailored resume and cover letter, ready to send.
Oulun yliopiston Giellagas-instituutti hakee projektisuunnittelijaa määräaikaiseen toimeen 1.1.2027–31.12.2028 (50 %). Tehtävä sijoittuu OADJEBAS-hankkeeseen ja sisältää saamenkielisen viestinnän sekä tapahtumien järjestelyn yhteistyössä tutkimushankkeen kanssa.
Hakijalta vaaditaan pohjoissaamen kielen taito, saamelaisen kulttuurin tuntemus sekä hyvä suomen- ja englanninkielen taito. Lisäksi arvostetaan IT- ja vuorovaikutustaitoja sekä kiinnostusta yhteiskuntatieteelliseen ja humanistiseen
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 19000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle. Kaikkea tutkimus-, opetus- ja työyhteisötoimintaamme ohjaavat yliopistomme arvot sekä eettiset periaatteet.
Haemme nyt Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan Giellagas-instituuttiin
Projektisuunnittelijaa
määräaikaiseen työsuhteeseen 1.1.2027-31.12.2028 (50 %)
Giellagas-instituutilla on valtakunnallinen vastuu saamen kielten ja saamelaisen kulttuurin ylimmästä opetuksesta ja tutkimuksesta Suomessa. Instituutin tutkimuksen tavoitteena on kaiken sen tiedon lisääminen, joka koskee saamelaisten kieliä, historiaa, yhteiskuntaa ja muita kulttuuri-ilmiöitä.
Haettava tehtävä sijoittuu Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaan OADJEBAS. Doing Resilient Security: Arctic Civil Society in Polycrisis -tutkimushankkeeseen. Giellagas-instituutin johtamassa hankkeessa tutkitaan arktista turvallisuutta monikerroksisena ilmiönä, joka rakentuu valtioiden, paikallisyhteisöjen, alkuperäiskansojen ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutuksessa. Tässä tehtävässä
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä edellytämme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi:
Tehtävä sopii esimerkiksi opinnoissaan jo pidemmälle ehtineelle yliopisto-opiskelijalle tai jo valmistuneelle maisterille. Tehtävä on osa-aikainen (50 %) , mikä mahdollistaa opiskelun tai esimerkiksi jatko-opintojen ja väitöskirjan teon rinnakkaisesti. Työtehtävien aikataulua voidaan järjestellä osittain joustavasti yhdessä työntekijän kanssa.
Tehtävä on määräaikainen 1.1.2027 alkaen ja päättyy 31.12.2028.
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle [lisää alustava vaatitaso]. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti2500-2700EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 1.11.2026. Liitä mukaan CV ja 1–2 sivun hakukirje, jossa kerrot, miksi haet tehtävää ja mitä siltä odotat .
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä OADJEBAS- hankkeen johtaja , apulaisprofessori Tapio Nykänen, tapio.nykanen@oulu.fi
Työsuhdemuoto
Työsuhdemuoto Määräaikainen työsopimus
Työsopimus päättyy
Työsuhteen luonne
Työsuhteen luonne Osa-aikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta
Palkka
Paikkojen lukumäärä
Työllisyysaste
Paikkakunta
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Yhteys