Eine vollständige Bewerbung in einer Minute
Maßgeschneiderter Lebenslauf und Anschreiben – versandbereit.
Keuruun kaupungin oppilaanohjauksen virka haetaan Keuruun yhteiskoulun lukioon. Tehtäviin kuuluu opinto-ohjauksen kurssien opetus noin 150 lukiolaiselle sekä opiskelijoiden henkilökohtainen ohjaus ja vanhempainiltoihin osallistuminen.
Kansainvälisten opiskelijoiden ohjaus sekä Keski-Suomen korkeakouluviikon järjestäminen ovat kiinteä osa tehtäviä. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa ja virka- ja työehdot määräytyvät OVTESin mukaan.
Keuruun kaupungilla on haettavana lukion ja peruskoulun yhteinen oppilaanohjauksen virka, jonka sijoituspaikkana virkasuhteen alkaessa on Keuruun yhteiskoulun lukio.
Tehtävään kuuluu opetussuunnitelman mukaisten opinto-ohjauksen kurssien opetus noin 150:lle lukiolaiselle sekä opinto- ja tutustumiskäyntien järjestäminen ja vanhempainiltoihin osallistuminen. Opiskelijoiden henkilökohtainen ohjaus on koulussamme tärkeässä roolissa. Lisäksi kansainvälisten opiskelijoiden ohjaus yhdessä rehtorin ja opiskelijoiden ohjaajan kanssa kuuluu kiinteänä osana tehtäviin. Keski-Suomen korkeakouluviikon organisoiminen yhdessä muiden toimijoiden kanssa sekä muita yhteydenpitotehtäviä eri toimijoiden kanssa sisältyy tehtävään.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 15 §:n mukaan
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan.
Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Valinta on ehdollinen. Virkaan valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä tarvittaessa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus.
Hakemukset pyydetään Kuntarekryn hakulomakkeella 22.10.2026 klo 15.00 mennessä.
Työsuhde: Virkasuhde
Palkka: Muu OVTES:n mukaisesti
Työskentelyaika: Päivätyö
Paikkoja: 1
Hakuohjeet: Rehtori Vesa Leinonen, puh. 040 5135 823, sähköposti: vesa.leinonen@keuruu.fi
Lähde: Työmarkkinatori
Osaamisalue: Kasvatus- & opetusala