A complete application in a minute — tailored resume and cover letter, ready to send.
Attendo Pläkkäriin Turkuun haetaan viittä lähihoitajaa. Koti on Mälikkälä, uusi 25-paikkainen ympärivuorokautinen hoivakoti. Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva, 3-vuorotyö. Aloitus lokakuun lopulla sovitaan erikseen.
Lähihoitajan tehtäväyhteisönä on tukea asukkaita yksilöllisesti sekä tehdä yhteistyötä moniammatillisen tiimin kanssa ja osallistua hoitosuunnitelmien toteuttamiseen.
Tule tekemään kanssamme uutta! Attendo Pläkkäri on uusi 25-paikkainen ympärivuorokautista hoivaa tarjoava ikäihmisten Attendo-koti Mälikkälässä. Uuden hoivakodin käynnistyessä pääset mukaan luomaan Pläkkärin toimintakulttuuria ja rakentamaan yhdessä lämminhenkistä yhteisöä asukkaillemme aivan alusta alkaen. Toimintamme käynnistyy marraskuussa.
Me Attendolla olemme Matkalla kodiksi. Se merkitsee sitä, että haluamme olla ennen kaikkea koti ikäihmisille, vammaisille ja vammautuneille sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Viimeisten vuosien aikana olemme onnistuneet johtamiseen, asiakaskokemukseen ja kohtaamisiin satsaamalla kasvattamaan niin läheis- ja asukastyytyväistemme kuin henkilöstötyytyväisyytemmekin historialliseen huippuun.
Jokainen asukkaamme ansaitsee tulla kohdatuksi omana itsenään ja elää täyttä elämää. Attendolaisena olet tärkeä osa tätä tehtävää.
kartoitat asukkaiden voimavarat, tunnistat heidän avun tarpeensa sekä suunnittelet, toteutat ja arvioit asukkaiden toimintakykyä ja hoitoa yhdessä asukkaiden kanssa. Työpanoksesi avulla Attendo-kotiemme asukkaat nauttivat hyvästä, laadukkaasta arjesta.
Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Työ on 3-vuorotyötä ja työsuhde alkaa lokakuun lopulla, tarkemmasta aloitusajankohdasta voimme sopia kanssasi.
Lähihoitajat ovat sydämellisiä tiimityöskentelijöitä, jotka tarttuvat rohkeasti toimeen ja innostuvat uusista ideoista. Asiakaslähtöisyys, ystävällisyys ja vastuuntuntoisuus kuvaavat hyvin näitä hoiva-alan rautaisia ammattilaisia. He ottavat itsenäisesti vastuuta ja tuovat positiivista, avuliasta energiaa tiimeihimme.
Attendolla esihenkilösi ei ole kaukana, vaan mukana arjessa – tukemassa ja kulkemassa rinnallasi. Meillä olet tärkeä osa moniammatillista tiimiä, joka tekee kodista kodin asukkaillemme.
Attendolla kehittymismahdollisuudet ovat täyttä totta, eivät pelkkää puhetta. Meillä on laaja koulutustarjonta, ja kannustamme kaikkia työntekijöitämme kouluttautumaan ja halutessaan myös etenemään urallaan.
Tasapaino työelämän ja muun elämän välillä on meille tärkeää. Meillä saat vaikuttaa työvuoroihisi ja sovittaa työn elämäsi eri vaiheisiin.
Työsuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkaluokka on G20C ja palkkahaitari 2493,06 - 2719,93 € riippuen kokemusvuosistasi.
Huomioithan, että olemme savuton työpaikka.
Hakuaikaa on 30.9.2026.
Lisätietoja tehtävästä antaa Attendo-kodin johtaja.
Täällä sinua varten
Heli Nummisto
heli.nummisto@attendo.fi
044 494 4959
Rekrytointiprosessin päätyttyä tulemme lähettämään lyhyen kysymyksen, jolla kartoitamme hakijoiden tyytyväisyyttä rekrytointiprosessiimme.
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää.
Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä terapian tarpeessa oleville.
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
www.attendo.fi