A complete application in a minute
Tailored resume and cover letter, ready to send.
Tampereen yliopiston normaalikoulu hakee digipedagogiikan asiantuntijaa ajalle 21.12.2026–2.11.2027 Tampereelle. Työ tukee opettajankouluttajia ja koulun hallintoa uusien teknologioiden kokeiluissa sekä oppimisympäristöjen kehittämisessä.
Eri sidosryhmien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä ja tuotetaan tutkimus- ja kehittämisprojekteja digipedagogiikan alueella. Tehtävä tarjoaa 36 h 15 min viikossa lähityötä Tampereella sekä mahdollisuuden etä- ja suunnittelutyöhön.
Tampereen yliopiston normaalikoulu (Norssi) sijaitsee kahdella kampuksella. Perusopetus toimii Nekalan kiinteistössä ja lukio Tampereen yliopiston keskustakampuksella. Koulussamme opiskelee yhteensä noin 950 lasta ja nuorta. Tarjoamme painotettua opetusta perusopetuksessa musiikissa ja sirkustaiteessa, lukiossa talous- ja elinkeinoelämälinjalla sekä sirkustaiteen lukiolinjalla. Olemme myös UNESCO-koulu sekä sertifioitu kestävän kehityksen oppilaitos (OKKA-säätiö). Opetus- ja muuta henkilöstöä meillä on noin 120. Koulutamme tulevaisuuden opettajia ja lukuvuosittain opettajan pedagogisiin opintoihin sisältyviä opetusharjoittelujaksoja suorittaa koulussamme yhteensä noin 300 opetusharjoittelijaa. Koulullamme on vahvaa kehittämis-, kokeilu- ja tutkimustoimintaa mm. digitaalisuuden ja oppimisympäristöjen kehittämisen, hyvinvointipedagogiikan, demokratiakasvatuksen, kestävyyskasvatuksen sekä yrittäjyyskasvatuksen alueilla. Lue lisää koulustamme: www.tuni.fi/norssi.
Tehtävässäsi tuet opettajankouluttajia ja koulun hallintoa uusien teknologioiden ja digitaalisten ratkaisujen kokeilu- ja kehittämistoiminnassa ja osallistut oppimisympäristöjen kehittämiseen. Näkemyksesi, osaamisesi ja verkostosi oppimis- ja opetusteknologian, tekoälyn, oppimisanalytiikan, pelillisyyden tai oppimisympäristöjen kehittämisestä tukevat tulevaisuuden opettajien kouluttamista ja edistävät oppilaiden ja opiskelijoiden oppimista sekä digitaalisten valmiuksien kehittymistä. Sinulla on rohkea kehittämis- ja tulevaisuussuuntautunut työote ja systeeminen tapa ajatella. Oma-aloitteisuus, vuorovaikutus- ja verkostoitumistaidot ovat vahvuuksiasi. Esiinnyt ja koulutat mielelläsi.
Tampereen yliopiston normaalikoulun oppilailla ja opiskelijoilla on käytössä henkilökohtaiset päätelaiteet ja opetustilat ovat teknisesti hyvin varusteltuja. Osana Suomen harjoittelukoulujen verkostoa olemme tehneet opetusteknologian ja digipedagogiikan kehittämistyötä pitkään ja tuottaneet aiheesta myös julkaisuja. Koulumme on osa kansainvälistä oppimisympäristöjä kehittävää Future Classroom Lab –verkostoa ja kuuluu myös osaksi Tampereen yliopiston Ihmisten, teknologian ja yhteiskunnan vuorovaikutuksen tutkimusinfrastruktuuria (NEXUS).
Tehtävässäsi:
Tehtävän työaika on 36 h 15 min/ viikko. Työtehtävät edellyttävät pääsääntöisesti lähityöskentelyä Tampereella. Työhön sisältyy myös ajasta ja paikasta riippumatonta suunnittelutyötä.
Tehtävä edellyttää:
Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtäväkokonaisuuden sekä innostavan ja sitoutuneen työyhteisön, jossa pääset osaltasi edistämään opetus- ja kasvatustyön sekä opettajankoulutuksen kehittämistä. Tarjoamme myös erinomaiset mahdollisuudet oman osaamisen jatkuvaan kehittämiseen.
Työssäsi sinua tukevat esihenkilön lisäksi ammattitaitoiset kollegat. Henkilöstöetuihimme Tampereen yliopiston työntekijöinä kuuluvat mm. liikunta-, kulttuuri-, ja hyvinvointietu sekä kattavat työterveyshuollon palvelut.
Tehtävien palkkaus määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tehtävät sijoittuvat muu-asentuvin vaativuuskehikon mukaisesti alustavalle vaativuustasolle 9-10. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa, jonka suuruus riippuu valittavan henkilön kokemuksesta ja osaamisesta, kokonaispalkka tehtävän alkaessa on n. 4000-4800 €/kk. Työehtosopimukseen ja palkkausjärjestelmään voi tutustua SIVISTA:n kotisivuilla .
Työsuhteeseen otettavan on ennen työsopimuksen allekirjoittamista esitettävä ote rikosrekisteristä (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 14.6.2002/504 3 §).
Tehtävässä sovelletaan työsopimuslain mukaista koeaikaa.
Lisätietoja tehtävästä antaa Tampereen yliopiston normaalikoulun johtava rehtori Heidi Östring, puh. 050 4201478, heidi.ostring@tuni.fi . Puhelimitse parhaiten tavoitettavissa pe 23.10. klo 9-11 sekä pe 30.10. klo 9-11.
Hakemiseen ja hakuprosessiin liittyviin kysymyksiin vastaa HR-asiantuntija Anni Zilliacus, anni.zilliacus@tuni.fi